Anne Holt on rikoskirjailijan uransa ohella työskennellyt muun muassa toimittajana ja Norjan oikeusministerinä. Tämä tuorein suomennos Timantteja ja ruostetta on suositun Hanne Wilhelmsen -sarjan kolmastoista osa ja pitkän dekkarisarjan päätösosa.

Olen lukenut tätä Anne Holtin kirjoittamaa Hanne Wilhelmsen -sarjaa satunnaisesti. Muutama edellinen kirja on tainnut jäädä kokonaan lukematta. Mutta koska tämä Timantteja ja ruostetta jää viimeiseksi osaksi, päätin napata tämän lukuun.

Työtehtävässä vuosia sitten loukkaantunut ex-poliisi Hanne on läheistensä kanssa hulppealla mökillä viettämässä helteistä kesää. Mieluummin hän olisi tutkimassa jotain kiehtovaa tapausta, mutta häntä ei ole enää pariin vuoteen päästetty mukaan poliisitutkintoihin.

Hanne kiinnostuu kuultuaan, että lehmien laitumelta juoma-altaasta on löydetty 68-vuotiaan naisen ruumis. Nainen sattuu vieläpä olemaan Hannen mökkinaapurin, dekkarikirjailija Kristine Hoffin tuttava. Utelias Hanne alkaa penkoa kuolemantapausta.

Hohhoijaa. Timantteja ja ruostetta ei ollut minun palani kakkua. Useampi henkilö, erityisesti Hanne, ovat raivostuttavia, eikä kirjan juonikaan ole mielestäni mitenkään kummoinen. Pitkäveteinen ja aivan liian ennalta arvattava.

Luin tämän kuitenkin sitkeästi loppuun, koska tämä on Hanne Wilhelmsen -sarjan viimeinen osa. Halusin nähdä, millaisen päätöksen tämä pitkä dekkarisarja saa. Ja olen loppujen lopuksi ihan tyytyväinen, että luin tämän kirjan.

Gummerus, 2026
Suomennos Outi Menna
Alkuteos Diamanter og rust, 2025