Johanna Holmström on suomenruotsalainen kirjailija. Suden lapset käynnisti Kainuun Kuhmoon sijoittuvan Villipedot-sarjan. Nyt sarjaan on ilmestynyt odotettu toinen osa nimeltä Karhunkaatajat. Sarjan molempien osien oikeudet on myyty Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan jo ennen niiden ilmestymistä, ja ruotsalainen tuotantoyhtiö on hankkinut oikeudet sarjan televisiotuotantoon.

Thaimaalaiset marjanpoimijat löytävät metsästä suolistetun karhun raadon. Seitsemäntoistavuotias lukiolaistyttö katoaa. Eivätkä järkyttävät tapaukset suinkaan jää vain tähän. Kuhmon poliisin Minna Salmisella ja hänen kollegoillaan on yhtäkkiä taas kädet täynnä töitä.

Johanna Holmströmin Karhunkaatajat on yhtä hyvä, ellei jopa parempi, kuin sarjan ensimmäinen osa. Jälleen kerran pahuus, ahneus ja itsekkyys jylläävät tässä pienessä kainuulaisessa kaupungissa. Onnettomia ihmisiä, särkyneitä unelmia, päihdeongelmia. Surua, valheita, tuskaa. Ihmisten ja eläinten oikeuksia poljetaan, mikään ei tunnu olevan pyhää.

Monenlainen vastakkainasettelu on tässä Holmströmin romaanissa vahvasti läsnä. Metsästäjät ja ympäristöaktivistit ovat tukkanuottasilla. Äiti ja isä kiistelevät lapsensa kasvatuksesta. Pomo vastaan alaiset. Ihmiset vastaan eläimet. Miehet vastaan naiset.

Karhunkaatajat on ajatuksia ja tunteita herättävä dekkari. Hienoa luontokuvausta, kiinnostavia henkilöhahmoja ja sujuvaa tarinointia. Koukkuja, käänteitä, jännitystä. Paikoitellen erittäin ahdistava, inhottava ja järkyttävä. Vahva suositus!

Otava, 2026
Suomennos Hanna Arvonen
Alkuteos Björndråparen, 2026