Maria Pettersonin Historian jännät naiset oli niin mielenkiintoinen ja vakuuttava tietokirja, että kun kirjailijalta ilmestyi suomalaisiin jänniin naisiin keskittyvä teos, otin kirjan välittömästi lukulistalleni.
Suomen historian jännät naiset – Selvänäkijöitä, sotilaita, saarnaajia ja silmänkääntäjiä esittelee nimensä mukaisesti kotimaisia kiinnostavia naisia. Sisukkaita, päättäväisiä, itsenäisiä, rohkeita naisia. Omalaatuisia ja poikkeuksellisia. Edelläkävijöitä ja lasikaton murtajia.
Suomen historian jännät naiset sopii hyvin luettavaksi lyhyemmissä pätkissä. Minä luin tätä hitaammassa tahdissa, yhden tarinan silloin ja toisen tällöin. Kirja oli minulla luettavana useamman viikon ajan, mutta lukukokemus ei tästä kärsinyt. Pikemminkin päinvastoin. Jokaisen naisen tarina tuntui aidosti jännältä, kun uppouduin niihin rauhallisemmassa tahdissa enkä vetänyt itseäni kerralla ähkyyn.
Parhaiten mieleeni jäi Elvira Bonon (1893-1973) uskomaton tarina, joka esitellään kirjassa heti ensimmäisenä. Elvira työskenteli perheensä sirkuksessa trapetsitaiteilijana, nuorallatanssijana, taitoratsastajana ja tarkka-ampujana. Naisen sirkusura katkesi loukkaantumiseen, mutta sitten neuvokas Elvira pestautui näyttelijättäreksi teatteriin. Kaiken lisäksi Elvira osallistui sotilaana heimosotaretkelle Petsamoon, kauppasi laitonta viinaa ja perusti limonaditehtaan. Yritteliäs ja ehtiväinen nainen!
Maria Pettersson on tehnyt ihailtavaa työtä kerätessään kirjaansa kertomuksia näistä upeista Suomen historian naisista. Vaikuttava teos!
Maria Petterssonia kohtaan on esitetty syytöksiä plagioinnista.
Atena, 2022.
597 sivua. Kuvitettu.
Kansi Maria Manner.
”Maria Pettersson on tehnyt ihailtavaa työtä kerätessään kirjaansa kertomuksia näistä upeista Suomen historian naisista. Vaikuttava teos!”
Hmm… Viime päivien julkisen keskustelun jälkeen en enää ihan yhtä innostunut tästä olisi.
Törmäsin näihin uutisiin vasta tänä aamuna. Huh huh. 😞
Minusta tuntui edellistä kirjaa lukiessa, että se oli kuin kokoelma Wikipedia-artikkeleita, enkä ollut varma, mikä kokonaisuudessa oli kirjoittajan omaa panosta. Liekö siinä ollut käytössä sama menetelmä kuin tässä, että toisten kirjoittamaa lainataan ainakin tutkijanäkökulmasta liikaa antamatta kunniaa selkeästi niille, joille se kuuluu? Kokonaisuudessahan on kyse paitsi siitä, mikä on plagiointia minkäkin tyyppisessä tekstissä, myös siitä, saako toisten työllä tehdä rahaa (nämä kirjat myyvät todella hyvin) ja siitä, miten eettistä on toimia Petterssonin tavoin, vaikka tekijänoikeuslaki ei loukkattaisikaan.
Kieltämättä näissä on ollut vähän sellainen fiilis. Olen silti ollut siinä tyhmässä uskossa, että Pettersson olisi ilmoittanut lähteet niin kuin pitääkin eikä hän olisi kopioinut suoraan kenenkään tekstejä.
Jatkossa minulta jää Petterssonin kirjat lukematta.