Tommi Kinnunen on löytänyt tiensä suomalaisten lukijoiden sydämiin. Minä kuitenkin luin vasta nyt tänä syksynä ensimmäisen Kinnuseni. Pitkä aukea oli niin huikean hieno romaani, että halusin pikaisesti lukea lisää Kinnusta. Toiseksi kirjakseni valikoitui neljä vuotta sitten julkaistu Pimeät kuut.

Kinnunen vie lukijansa sotavuosien jälkeiseen aikaan, vuoteen 1947. Kuusikymppinen Elna on muuttanut pois pahansisuisen siskonsa luota. Elna on saanut määräaikaisen opettajan paikan Niemen koululta. Lähellä Neuvostoliiton rajaa sijaitseva syrjäinen koulu on pelkkä surkea parakki. Koulun ainoan opettajan elämä on yksinäistä. Talvi on pitkä ja pimeä. Väsyneellä Elnalla on liikaa aikaa ajatella, murehtia ja muistella menneitä.

Tulen varmaan jatkossa vertaamaan jokaista Tommi Kinnusen romaania siihen ensimmäiseen lukemaani Kinnuseen. Pimeät kuut on erilainen kuin Pitkä aukea, mutta silti tässä on paljon sitä samaa, johon Kinnusen kerronnassa ihastuin. Tarkkanäköisyyttä, aistivoimaisuutta. Haikeutta, melankolisuutta, kauneutta.

Uupuneen opettajattaren ajatuksista uskoisin monen nykypäivänkin opettajan löytävän samaistumispintaa. Ulkoa päin sanellaan, että opettajan pitäisi tehdä sitä, tätä ja tuota, vaikka opettaja haluaisi vain keskittyä oppilaiden opettamiseen, siitähän hänelle palkkaa maksetaan. Opettaja ei ole terveyssisar, ei pappi, ei kansanhuollon virkamies, ei lastenvahti.

Pimeät kuut on hieno, ajatuksia herättävä romaani. Elnan elämä ei ole ollut helppoa, eikä Elna ole se kaikkein aurinkoisin tyyppi, mutta en silti kokenut romaania liian raskaaksi luettavaksi. Nyt taidan kuitenkin pitää pienen tauon ennen kuin luen lisää Tommi Kinnusta.

WSOY, 2022