
Oululainen Petri Saari on tehnyt pitkän uran myynnin ja markkinoinnin parissa. On hiekka polttavaa on hänen esikoisromaaninsa. Kirja käynnistää Kalajoelle sijoittuvan Hiekkasärkät-dekkarisarjan.
Dekkarin päähenkilöinä ovat Mikko Lehto ja Kaisa Rantala. Nelikymppinen Mikko työskentelee kansainvälisen myynnin ja markkinoinnin ammattilaisena. Hän on palannut juuri ulkomaan reissulta juhannuksen viettoon kotiin Kalajoelle. Ulospäin Mikon elämässä näyttäisi pyyhkivän hyvin, mutta todellisuudessa hän kaipailee yhä exäänsä ja suree heidän eroaan.
Mikon lapsuudenystävä Kaisa Rantala toimii rikosylikonstaapelina Kalajoen ja Ylivieskan poliisilaitoksella. Kaisan yksityiselämässä huolta aiheuttavat niin parisuhdeongelmat kuin myös naisystävän tuittuileva teinitytär.
Mikko on koiransa Urhon kanssa juoksulenkillä, kun karkeakarvainen saksanseisoja Urho löytää rantavedestä tumman mytyn. Järkytyksekseen Mikko tajuaa, että mytty on ihmisen eloton ruumis. Paikallista kalastajaa oli viilletty teräaseella, jonka jälkeen mies oli hukkunut mereen.
Petri Saaren On hiekka polttavaa on vetävä esikoisdekkari. Kalastajan murha, panamalainen rahtilaiva, rikollisissa puuhissa hääräilevä Veli, salaperäinen Kuningas, takaumissa esitelty orpo Antti… Lukijalle heitellään kivasti koukkuja, ja lyhyet luvut saavat suorastaan ahmimaan kirjaa eteenpäin. Miten nämä kaikki henkilöt liittyvät tarinaan? Ja miksi kalastaja murhattiin?
Pienoisista suvantovaiheista ja junnailuista huolimatta viihdyin mainiosti tämän esikoisen seurassa. Persoonallisia henkilöhahmoja ja mukavia miljöitä. Hauskaa sanailua, sujuvaa kerrontaa, jännittäviä hetkiä. Kelpo esikoinen!
Gummerus, 2026