
Ratkaiseva valhe olisi saattanut mennä minulta vallan ohi, jos kirjaa ei olisi näkynyt tänä syksynä niin paljon kirjagramissa. Muutaman kehuvan arvion jälkeen kiinnostuin tästä jännäristä ja nappasin tämän luettavakseni. Ratkaiseva valhe on yhdysvaltalaisen Ashley Elstonin ensimmäinen aikuisten romaani.
Evie Porterin elämä näyttää täydelliseltä. Hänellä on ihana miesystävä ja heidän onnea hehkuva yhteinen kotinsa. Mutta tämä kaikki on vain silmänlumetta, peiteroolia. Evie Porteria ei nimittäin todellisuudessa ole olemassa, vaan Evie on luotu vain tätä työkeikkaa varten. Mutta sitten kaupunkiin saapuu nainen, joka on anastanut itselleen Evien alkuperäisen identiteetin, hänen oikean nimensä ja elämänsä. Ja yhtäkkiä Evien tarkkaan hiottu suunnitelma on vaarassa.
Ratkaiseva valhe tuntuu hetkittäin vähän sekavalta, ja kirjan alku on turhan hidas. Jos en olisi lukenut kirjasta kehuvia arvosteluja, olisin saattanut jättää tämän jo alkumetreillä kesken. Henkilöhahmojen ja peiteroolien lisääntyessä lukija saa olla tarkkana, kuka kukin on ja missä aikatasossa nyt ollaan.
Mutta tästä kehkeytyy loppujen lopuksi varsin kelpo jännäri. Juonenkäänteet tarjoilevat sellaista kieputusta, että välillä en olisi malttanut hetkeksikään laskea tätä käsistäni. Osa käänteistä on ennalta arvattavia ja erään ison asian arvasin jo hyvissä ajoin, mutta onneksi matkan varrella on tarjolla myös yllätyksiä.
Kirjapaja, 2024
Suomennos Salla Korpela
Alkuteos First Lie Wins, 2024
Tämä kirja jäänyt minulta myös huomioimatta. pitääpä laittaa lukulistalle…
Kiitos esittelystä.