
Sofie Sarenbrant on tullut tunnetuksi Emma Sköld -dekkarisarjastaan. Carina Bergfeldt on toimittaja, televisiojuontaja ja kirjailija. Kaksikon kirjoittama Pitkäperjantai on toinen osa Syntymäpäivän käynnistämässä Frida von Engel -sarjassa.
Pitkäperjantain iltana Frida von Engenin juontama talk show palaa pitkän tauon jälkeen ruutuun. Ihmiset kodeissaan kerääntyvät television ääreen seuraamaan keskusteluohjelmaa. Frida on päättänyt palata televisioon rytinällä ja kutsunut avausjaksoon Ruotsin vihatuimman miehen. Suora lähetys ei kuitenkaan suju suunnitelmien mukaan, vaan yhtäkkiä ohjelma saa karmean käänteen. Lavalle astelee naamioitunut henkilö, yllään pommiliivi. ”Jos keskeytätte lähetyksen, kaikki kuolevat.”
Sofie Sarenbrantin ja Carina Bergfeldtin Pitkäperjantai tuntuu aluksi vähän junnailevalta, kun tutustutaan henkilöihin ja heidän välisiinsä jännitteisiin. Pommihenkilön saapuminen televisiostudioon käynnistää varsinaisen jännityksen. Panttivankidraaman tapahtumia seurataan monen eri henkilön silmin. Luvut ovat lyhyitä ja nopeatempoisia. Tulin mukavasti myös yllätetyksi, tarina ei mennyt aivan niin kuin ensin luulin.
Mutta ehkä minun pitäisi luovuttaa näiden Sofie Sarenbrantin jännärien suhteen. Nämä ovat vetäviä ja nopealukuisia, mutta samaan aikaan minua tökkii aina jokin kerronnassa. Ehkä liian laskelmoidun oloista ja siten epäuskottavaa? Henkilöhahmot ovat ikäviä ja ilkeitä, eikä minua suoraan sanottuna jaksa kiinnostaa, miten heille käy.
WSOY, 2026
Suomennos Iina Quist
Alkuteos Långfredagen, 2024