Olen pitänyt Publiva-kustannuksen julkaisemista jännäreistä, joten myös tämä tuore suomennos kiilasi itsensä lukulistalleni. Kim Hundevadt on tanskalainen tutkiva toimittaja. Operaatio Porcus on hänen ensimmäinen romaaninsa ja käynnistää uuden dekkarisarjan. Sarjan seuraava osa on tulossa suomeksi elokuussa.

Michael ”Mich” Moll työskentelee tutkivana toimittajana sanomalehdessä. Hänen uransa on jo pitkään madellut pohjamudissa eikä hän ole aikoihin kirjoittanut yhtään jymyjuttua. Sitten hän saa käsiinsä vuodettuja asiakirjoja ja pääsee kirjoittamaan paljastusartikkeleita maan suurimmasta sikatilallisesta, Søren Poulsenista. Yllättäen sikaruhtinas katoaa. Kolme viikkoa myöhemmin Mich löytää oveltaan viestin, joka johdattaa hänet syrjäiselle, hylätylle maatilalle. Sieltä hän löytää sikatilallisen teurastettuna.

Dekkarin toinen päähenkilö on Christiane ”Chris” Mielcke, joka työskentelee Tanskan suojelupoliisin etsivänä. Hän alkaa tutkia sikatilallisen murhaa. Onko murhan takana venäläinen oligarkki, jota Søren Poulsen oli huijannut? Vaiko sittenkin eläinten oikeuksia puolustavat radikaalit aktivistit? Vai onko murhaaja joku aivan muu?

Operaatio Porcus on yhdistelmä vetävää rikostutkintaa ja yhteiskunnallista teemaa. Sellainen perushyvä dekkari, joka tarjosi viihdyttäviä hetkiä, mutta joka ei kuitenkaan erityisemmin säväyttänyt minua. Päähenkilöt eivät ole kovin mieleenpainuvia, mutta rikosjuoni on kiinnostava ja tarina rullailee sujuvasti eteenpäin. Tämän dekkarin luettuaan ei todellakaan tee mieli syödä kaslerpihviä tai porsaanleikettä.

Publiva, 2026
Suomennos Salla Korpela
Alkuteos Porcus, 2025