Älä päästä häntä sisään on lontoolaisen Lisa Jewellin uusin suomennettu jännäri. Jewell aloitti kirjailijauransa kepeillä romanttisilla viihderomaaneilla, mutta nyt viime vuosina häneltä on julkaistu monta hyvää psykologista trilleriä.

Ninan aviomies oli yllättäen menehtynyt traagisesti ja Nina jäänyt leskeksi. Sitten hurmaava Nick astuu surevan lesken elämään. Ninan aikuinen tytär Ash ei kuitenkaan suhtaudu varauksettomasti äitinsä uuteen miesystävään, hänestä jokin miehessä tuntuu liian hyvältä ollakseen totta.

Marthan päivät täyttyvät kukkakauppayrittäjän ja perheenäidin kiireistä. Hänen miestään ei juurikaan enää näy kotona. Viime aikoina Alistair on ollut yhä useammin työmatkoilla. Selityksiä miehellä riittää, eikä Martha pääse eroon ikävästä tunteesta.

Älä päästä häntä sisään on tuttua Lisa Jewellia. Helppolukuinen ja viihdyttävä jännäri. Romanssihuijaukset ja auervaarat ovat vain mielestäni aivan liian moneen kertaan kaluttuja teemoja, ja olisin toivonut kirjan juoneen enemmän yllätyksellisyyttä. Lähes 500-sivuisessa romaanissa on liikaa joutokäyntiä ja takaumia, eikä tiivistäminen olisi ollut yhtään pahitteeksi. Mutta tämä on onneksi nopealukuinen. Loppuratkaisusta pidin.

WSOY, 2026
Suomennos Karoliina Timonen
Alkuteos Don’t Let Him In, 2025