Chris Whitaker on palkittu brittikirjailija. Kaikki pimeän värit on ensimmäinen häneltä suomennettu romaani. Kirjasta on tekeillä televisiosarja.

Romaanin tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltoihin. Vuonna 1975 tyttöjä katoaa jäljettömiin. Monta Claren pikkukaupungissa 13-vuotias poika Patch onnistuu pelastamaan Mistyn sieppaajan kynsistä mutta joutuu itse siepatuksi. Poliisi ja Patchin ystävä Saint tekevät parhaansa, mutta Patch jää kateisiin. Ja sitten katoaa taas yksi tyttö.

Kaikki pimeät värit käynnistyy vähän sekavasti, kun tarinaa kuljetetaan eteenpäin yhtä aikaa monessa eri ajassa, monen eri henkilön silmin. Kun sain takkuillen kahlattua ensimmäiset luvut ja pääsin sisään kirjan maailmaan, olinkin yhtäkkiä koukussa ja lukeminen eteni vauhdikkaasti.

Whitakerin tapa kertoa monikerroksista tarinaansa on yksityiskohtaista ja kuvailevaa. Toisaalta luvut ovat lyhyitä eikä yhteen kohtaukseen jäädä vellomaan pitkäksi aikaa. Kirjan lukeminen oli minulle visuaalinen kokemus, kuin katsoisin värielokuvaa. Minun oli helppo kuvitella Patch leikkimässä merirosvoleikkejään ja Saint huolehtimassa mehiläisistään.

Chris Whitakerin Kaikki pimeän värit on melkoinen järkäle. Kirjassa on 700 sivua. Ja paljon tavaraa mahtuukin kirjan kansien väliin. Sydäntäsärkevä romaani on yhdistelmä kasvukertomusta, rakkaustarinaa, katoamismysteeriä ja sarjamurhaajajännäriä. Romaani kertoo vahvoista siteistä, pakkomielteestä ja periksiantamattomuudesta. Se itkettää, riipaisee, hymyilyttää, lämmittää, yllättää.

Mietin lukiessani, olisiko tässä minulle tämän vuoden ensimmäinen viiden tähden teos. Ei tämä sitten kuitenkaan noussut niin korkealle tähtiasteikossa. Hieno lukuromaani mutta myös pitkä. Whitakerin kerrontatyyli tuntui ajoittain raskassoutuiselta ja liiankin verkkaiselta, eikä kaikkea kunnolla selitetty lukijalle. Toisaalta taas pidin kovasti hänen tavastaan kuljettaa tarinaansa eteenpäin, lyhyin ja maalailevin kohtauksin. Ei siis kenties vuoden paras kirja mutta todennäköisesti alkuvuoden paras.

WSOY, 2026
Suomennos Arto Schroderus
Alkuteos All the Colours of the Dark, 2024