Piia Helanderin esikoisdekkari Helios ei ollut napakymppi, mutta sen verran paljon siihen tykästyin, että ehdottomasti halusin lukea myös sarjan toisen osan. Ilokseni Huurre ei sijoitu heppamaailmaan, vaan nyt selvitellään niin toimittajan epäilyttävää kuolemaa kuin myös nuorison rikollista käytöstä.

Hyvinkääläisestä luonnonpuistosta löytyy ruumis. Paikallisen toimittajan kuolema vaikuttaa äkkiseltään onnettomuudelta, mutta rikoskonstaapelilla Ossi Hietalalla on omat epäilyksensä. Ennen kuolemaansa toimittaja oli vihjaillut kirjoittavansa Hyvinkään kaupunginvaltuustoon liittyvää jymyjuttua. Tiesikö toimittaja jotain arkaluontoista ja joutui sen takia murhatuksi? Vai oliko kuolema sittenkin vain humalaisen toikkaroinnin seurauksensa sattunut onnettomuus?

Samaan aikaan paikallisten nuorten käytös alkaa herättää huolta. Yläkoulussa äidinkielen opettajan sijaisena työskentelevä Sandra Dahlqvist järkyttyy kohdatessaan huolestuttavia tilanteita. Myös Ossi poliisina joutuu selvittelemään nuorten ryöstelyitä ja pahoinpitelyitä. Mikä hyvinkääläisiä nuoria oikein riivaa? Onko Hyvinkäällä väkivaltainen katujengi?

Piia Helanderin Huurre on dekkari minun makuuni! Henkilöhahmot ovat jo entuudestaan tuttuja, joten romaanin maailmaan on helppo sujahtaa sisään. Pidän niin henkilöistä kuin myös miljööstä. Sujuvaa kerrontaa, kiinnostava juoni, sopivasti säpinää, ripaus huumoria. Helanderin tapa kertoa tarinaansa on mukavan värikästä ja kuvailevaa. Huurre koukutti ja viihdytti!

Karisto, 2026