En ole aiemmin lukenut espoolaiselta Outi Hongistolta mitään, mutta nyt päätin korjata asian.

Hylätyt lapset on Outi Hongiston seitsemäs rikosromaani. Kirja aloittaa uuden Halmeenkivi-dekkarisarjan. Pääosissa ovat poliisin urasta haaveileva Tuukka Halmeenkivi ja hänen veljensä, it-velho Miikka.

Halmeenkiven veljekset alkavat tutkia niin Espoon Niittykummusta löytyneen ruumiin arvoitusta kuin myös kiinteistönvälittäjän kokemaa uhkaavaa tilannetta. Liittyvätkö nämä rikokset toisiinsa?

Hylätyt lapset ei aivan heti tempaissut minua mukaansa. Henkilöt ja tapahtumat tuntuivat vähän irrallisilta, enkä saanut kunnolla juonesta kiinni. Erityisesti Laura vaikutti aluksi aika epäkiinnostavalta eikä tuntunut vievän tarinaa mitenkään eteenpäin. Mutta sitten tarina alkoi vetää. Ja ihan hyvin vetikin.

Välillä asiat loksahtelevat paikoilleen vähän liiankin näppärästi. Lisäksi poliisi hölöttelee salassa pidettäviä seikkoja Tuukalle epäuskottavan avoimesti. Juoni on myös minun makuuni turhan simppeli.

Kaiken kaikkiaan Hylätyt lapset on kuitenkin ihan kelpo dekkari. Koukutti ja viihdytti.

Docendo, 2026