Paavo Teittinen on useaan kertaan palkittu Helsingin Sanomien tutkiva toimittaja. Hänen teoksensa Pitkä vuoro – Kuinka moderni orjuus juurtui Suomeen herätti kiinnostukseni. Niinpä päätin tutustua tähän. Olin ehtinyt kirjassa noin puoleenväliin, kun katsoin televisiosta Finlandia-palkintojen jakotilaisuutta, ja ilokseni näin Pitkän vuoron saavan ansaitusti tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Onnea Paavo Teittinen!

Minä kulutan tietokirjoja mieluiten kuuntelemalla. Tämänkin Pitkän vuoron osaksi kuuntelin. Lukijana on Juhani Rajalin, jonka ääntä on miellyttävää ja helppoa kuunnella. Mutta mitään hyvän mielen kuunneltavaa tämä ei todellakaan ole.

Kirjan keskiössä on ulkomaalaiset pakkotyöhön pakotetut ihmiskaupan uhrit. He työskentelevät Suomessa muun muassa ravintoloissa, siivousfirmoissa, rakennustyömailla sekä marja- ja vihannestiloilla. Työehtoja ei noudateta. Työpäivät ovat epäinhimillisen pitkiä ja raskaita, palkka olematon. He joutuvat kuuntelemaan esihenkilöiltään huutoa, kiroilua, uhkailua, kiristystä. Poliisi ei tutki kunnolla kaikkia rikosepäilyjä, oikeus antaa mitättömän pieniä tai vapauttavia tuomioita, uhreja karkotetaan maasta.

Pitkä vuoro on vaatinut Paavo Teittiseltä valtaisan taustatyön, lukuisia haastatteluja ja paperivuorien kahlaamisia. Olen aiemminkin ihaillut tutkivien toimittajien työtä ja ihailen taas. Ne kaikki tähän käytetyt runsaslukuiset työtunnit ovat todellakin yhteiskunnallisesti erittäin arvokkaita.

Paavo Teittinen esittelee kirjassaan monia törkeitä riistotapauksia. Teittinen ei säästele sanoissaan, ei peittele eikä salaile. Väärin toimineista firmoista ja henkilöistä puhutaan niiden oikeilla nimillä, viranomaisten toimintaa ruoditaan avoimesti.

Järkyttävä, turhauttava, hätkähdyttävä.
Silmiä avaava, merkittävä, vakuuttava.

Gummerus, 2025
Äänikirjan lukija Juhani Rajalin