Sotakirjallisuus ei ole yhtään minun ominta genreäni, ja yleensä välttelen kirjoja, joissa kuvataan millään tavalla sota-aikaa. Mutta tämä ranskalaisen Olivier Norekin Talven soturit herätti kiinnostukseni, ja nyt syyslomalla päätin viimein tarttua tähän.

Talven soturien on mainostettu kertovan rautjärveläisen Simo Häyhän matkasta maailman tunnetuimmaksi tarkka-ampujaksi. Mutta legendaarisen ”Valkoisen kuoleman” lisäksi kirjassa pääsee esille koko joukko muitakin henkilöitä, muun muassa Suomen puolustusvoimien ylipäällikkö Carl Gustaf Emil Mannerheim ja komppanian päällikkö luutnantti Aarne Juutilainen.

Olivier Norek on tehnyt valtaisan taustatyön romaaniaan varten. Kirjassa käydään läpi koko talvisodan kulku. Aluksi on sodan uhkaa, kutsuntakirjeitä, kertausharjoituksia. Sitten Mainilan laukaukset ja yhtäkkiä täysi rähinä. Eniten kirjassa keskitytään Kollaan taisteluihin.

Vahvatunnelmainen ja vetävä romaani on kirjoitettu taidokkaasti ja tarkkanäköisesti. Kirja on täynnä monia hienosti maalailtuja hetkiä. Ensin maataan lumessa paukkupakkasessa väijymässä vihollista, ja sitten ollaankin junassa lohduttamassa sotalapsiksi Ruotsiin lähteviä pienokaisia.

Olivier Norek taitaa erinomaisesti sydäntä pakahduttavien tunteiden loihtimisen. Sodan kauheudet tulevat voimakkaasti lukijan iholle. Sotilaat kokevat vilua, pelkoa, väsymystä, surua, epätoivoa. Mutta sodan keskellä on myös ystävyyttä, naurua, lämpöä, rakkautta. Sekä tietysti rutkasti sisua.

Suomentaja Susanna Tuomi-Giddingsille kehut erinomaisesta käännöksestä ja dialogien murteesta. Lukiessani vallan unohdin lukevani ranskalaisen kirjoittamaa romaania, ja se on merkki paitsi Olivier Norekin kirjoittajan lahjoista myös erittäin onnistuneesta suomennoksesta. Miten ranskalainen onkaan voinut osata kirjoittaa näin supisuomalaisen tuntuisen ja suomalaisia ylistävän kirjan!

Talven soturit on mykistävä, koskettava, vakuuttava ja kaikin puolin upea romaani. Suurenmoinen lukukokemus joka jää varmasti pitkäksi aikaa mieleen. Viisi tähteä ja vahva suositus!

Otava, 2025
Suomennos Susanna Tuomi-Giddings
Alkuteos Les guerriers de l’hiver, 2024