Mainos / arvostelukappale saatu pyytämättä

Verijäljet on toinen osa dekkarisarjasta, jossa rikoksia ratkoo Lohjan poliisissa nuori rikosylikonstaapeli Mira Tulenheimo, työparinaan saksanpaimenkoira Ruuti. Mira on Martikaisen aiemmista kirjoista tutuksi tulleen poliisikoiranohjaaja Hanna Vainion tytär.

Tällä kertaa Mira ja Ruuti jahtaavat sarjamurhaajaa. Sammatissa Oravanpesän leirikeskuksen rannasta löydetään huivilla kuristettu nainen. Pian Elämännokan leirikeskuksesta löytyy toinen kuristettu nainen. Mitä ihmettä Sammatissa oikein on meneillään? Kuka on näiden murhien takana ja miksi?

Dekkarisarjan ensimmäinen osa Ruuti oli niin tylsä, että tuskinpa olisin tullut tarttuneeksi tähän toiseen osaan, jos en olisi saanut tästä arvostelukappaletta postitse. Verijäljet osoittautui kuitenkin kelpo viihdykkeeksi. Tapaus on ehdottomasti mielenkiintoisempi ja juoni rullailee paremmin.

Sarjamurhaajakeissiin on onnistuttu haalimaan melkeinpä kaikki mahdolliset kliseet, mutta dekkari pitää hyvin otteessaan. Romaanin kansikuva paljastaa juonesta harmillisen paljon, mutta onneksi Mirakin hoksaa tämän uhreja yhdistävän seikan melko nopeasti, eikä kansi pilaa koko kirjan jännitystä. Syyllisen arvasin ennen poliiseja, mutta se ei oikeastaan edes haitannut.

Miran yksityiselämä ja poliisien murhatutkinta ovat hyvin tasapainossa, eikä Miran ja Marcuksen parisuhdekriisi ahmaise kohtuutonta osaa dekkarista. Poliisikoira Ruuti tuo dekkariin mukavasti omaperäisyyttä, ja Miran ja Ruutin yhteistyö on kiinnostavaa seurailtavaa.

Otava, 2025