
Muistan sinut on toinen osa Yrsa Sigurðardóttirin kirjoittamassa uudessa Musta jää -dekkarisarjassa. Ensimmäinen osa Näen sinut oli niin hyvä, että ehdottomasti halusin jatkaa sarjan parissa. Dekkareissa seurataan islantilaisten rikospoliisien Týrin ja Karólínan sekä oikeuslääkäri Iðunnin tutkimuksia.
Viisi entistä opiskelukaveria matkustaa ystävänsä hautajaisiin Islannin rannikolle Vestmannasaarille. Mutta joku tietää jotain menneisyyden tapahtumista. Ja pian rantakivikosta löytyy kaksi ruumista.
Muistan sinut ei tempaissut minua heti mukaansa yhtä napakasti kuin sarjan ensimmäinen osa. Henkilöhahmoja on monta, ja tarinaa kuljetetaan eteenpäin eri aikatasoissa. Väsyneenä kirjaa lukiessani minulla oli vaikeuksia muistaa, kuka on kuka. Islantilaiset nimet ovat minulle vähän haastavia, enkä aina osaa päätellä nimestä henkilön sukupuolta.
Mutta alkuvaikeuksien jälkeen Muistan sinut imaisi minut mukaansa. Onpa koukuttavasti rakennettu tarina! Tietyt käänteet onnistuin arvaamaan etukäteen, mutta dekkari tarjoaa mukavasti myös yllätyksiä. Tykkäsin!
Otava, 2025
Suomennos Marjakaisa Matthiasson
Alkuteos Gættu þinna handa, 2022