Olen vuosia sitten lukenut jokusen Tiina Raevaaran romaanin, mutta jostain syystä tämä Eerika Hämeranta -sarja oli aikoinaan jäänyt minulta kokonaan väliin. Ehkäpä kirjojen kannet ja teemat eivät silloin herättäneet kiinnostusta. Mutta nyt päätin korjata asian ja tutustua Eerikaan. Sarjan ensimmäinen osa Kaksoiskierre oli niin kelpo jännäri, että jatkoin nopeasti toisen osan Polaaripyörteen pariin.

Eerika ja hänen yhdeksänvuotias tyttärensä Tuulikki ovat paenneet menneisyyttään maailman laidalle. Eerika työskentelee tutkimusapulaisena Huippuvuorilla. Pian Eerikan ja Tuulikin rauhallinen arki keikahtaa, kun arktisen maaperän sulavasta ikiroudasta paljastuu jotakin vaarallista.

Tiina Raevaara tarjoilee jälkeen kerran sujuvaa kerrontaa ja kiinnostavia teemoja. Ei napakymppi mutta just hyvää luettavaa tähän hetkeen, kun tarvitsin jotain helppolukuista ja vetävää. Tosin juoni on osittain epäuskottava. Henkilöhahmoihin kaipailisin yhä lisää syvyyttä, en oikein vieläkään saanut kiinni Eerikan hahmosta.

Like, 2021