Parasta ennen on oululaisen Katariina Vuoren tuore romaani. Olen aiemmin lukenut häneltä kaksiosaisen kirjasarjan, joka kertoi viherkasveihin hurahtavasta nelikymppisestä naisesta. Olen tykännyt Vuoren tavasta kirjoittaa, ja Parasta ennen vaikutti juuri passelilta pääsiäiskirjalta.

Arkeologina työskentelevä Armi Komulainen on 49-vuotias sinkkunainen. Kun hän kuulee, että saadakseen leskeneläkettä on avioiduttava ennen kuin täyttää 50 vuotta, hän alkaa tosissaan katsella miehiä sillä silmällä. Ehtiikö Armi avioitua ennen 50-vuotispäiväänsä?

Katariina Vuoren Parasta ennen -romaanin idea on aivan höpsö, mutta viihdyin loistavasti Armin seurassa. Humoristista, hyväntuulista, elämänmakuista kerrontaa joka tuo jatkuvasti hymyn lukijan huulille. Kauniita kielikuvia, upeaa luontokuvausta ja herkullista murretta.

Erityismaininta on pakko antaa siitä, että Vuori on tuonut arkeologian kiehtovan maailman osaksi kirjaansa. Vuori on itsekin koulutukseltaan arkeologi. Museon miljöö ja kenttätyöt tuovat oman pikantin lisänsä kirjaan.

Otava, 2024