Näen sinut (Lok lok og læs, suom. Tuula Tuuva-Hietala) on islantilaisen dekkarikirjailijan Yrsa Sigurðardóttirin uuden Musta jää -dekkarisarjan avaus. Olen kovasti pitänyt hänen aiemmista dekkareistaan, joten innolla tartuin myös tähän uuteen sarjaan. Musta jää -sarjassa seurataan rikospoliisien Týrin ja Karólínan sekä oikeuslääkäri Iðunnin tutkimuksia.

Huolestunut naapuri pistäytyy tarkastamaan tilanteen, kun Hvarfin tilalla asuvaa perhettä ei ole näkynyt viikkoon. Naapuri menee sisälle taloon ja kohtaa järkyttävän näyn. Kuka on näiden hirvittävien murhien takana ja miksi?

Yrsa Sigurðardóttirin Näen sinut on erinomaisen hyvä dekkari, joka imaisee mukaansa heti ensimmäisen luvun myötä. Nykyajassa seurataan Týrin, Karólínan ja Iðunnin tutkimuksia. Takaumissa päästään kurkistamaan Hvarfin tilan asukkaiden elämään, aikaan ennen karmeita murhia.

Perhesurma voisi dekkarin aiheena olla vähän tylsä, mutta tämä tapaus ei onneksi ole se kaikkein suoraviivaisin ja ennalta arvattavin. Matkan varrelle on ripoteltu mukavasti koukkuja ja käänteitä, hyytäviä tapahtumia ja mysteerejä, enkä kirjan alkupuolella arvannut, mihin suuntaan tarina tulee etenemään. Henkilöhahmot ovat kiinnostavia.

Tykkäsin!

Otava, 2024
Suomennos Tuula Tuuva-Hietala
Alkuteos Lok lok og læs, 2021