Saari kaukana kaikesta (Hitra, suom. Päivi Kivelä) on viides osa Samuel Bjørkin kirjoittamasta Mia & Munch -sarjasta. Samuel Bjørk on kirjailijanimi, jonka takana on norjalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja muusikko Frode Sander Øien.

Mia Krüger on irtisanoutunut murhatutkijan virasta Oslossa ja vetäytynyt yksinäisyyteen omalle saarelleen Edøyalle, muutaman minuutin venematkan päähän isommasta Hitran saaresta. Mutta yhtäkkiä Mia huomaa olevansa jälleen kerran keskellä rikostutkintaa, kun häneltä pyydetään apua kolmen vuoden takaiseen kahdeksanvuotiaan pojan katoamistapauksen selvittämiseen. Pian Mialla on tutkittavanaan myös murha, kun kuusitoistavuotias tyttö löytyy kuoliaaksi pahoinpideltynä. Mia Krüger saa avukseen tutun työparin, Holger Munchin, ja kaksikko alkaa selvitellä Hitran salaisuuksia.

Samuel Bjørkin Saari kaukana kaikesta oli juuri sitä, mitä olen viime viikot kaivannut. Helppolukuista, vetävää, koukuttavaa! Henkilöhahmot ovat kiinnostavia ja monitahoinen juoni rullailee sujuvasti eteenpäin. Jännite säilyy hyvin loppuun saakka, eikä loppuratkaisu ole mitään ilmiselvää höttöä.

Otava, 2023
Suomennos Päivi Kivelä
Alkuteos Hitra, 2023


Mia & Munch -sarja:
1. Minä matkustan yksin, 2016 (Det henger en engel alene i skogen)
2. Yölintu, 2017 (Uglen)
3. Poika pimeästä, 2018 (Gutten som elsket rådyr)
4. Susi, 2022 (Ulven)
5. Saari kaukana kaikesta, 2023 (Hitra)