Hiidenjumi on Ruotsissa asuvan Milka Hakkaraisen kolmas dekkari. Hakkaraisen esikoisromaani Ei verta rantaa rakkaampaa nappasi Suomen Dekkariseuran myöntämän Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjan, ja viihdyin hyvin myös sarjan toisen osan Maa kauhein isien kanssa. Hiidenjumi on itsenäinen dekkari eikä siis jatkoa Hakkaraisen kahdelle aiemmalle romaanille.

Armi Blom pakenee metoo-kohua Tukholmasta ja asettuu Kuhmon seudulle Hurmesuolle edesmenneen Hilma-mummunsa hirsitaloon. Mummola on nimetty talon vieressä seisovan suuren siirtolohkareen mukaan Hiidenjumiksi. Tukholman hälyyn tottuneelle Armille syrjäinen mökki metsän laidalla tuntuu kovin hiljaiselta ja Armi ottaa seurakseen vanhan labbiksen, Roope-koiran.

Armin Hilma-mummulla oli Hurmesuolla noidan maine. Kun Roope-koira löytää nuoren naisen jäänteet kaivosta läheltä mummolaansa Hiidenjumia, paikalliset alkavat uskoa Armin omaavan erityisiä kykyjä. Kyläläiset tulevat pyytämään Armilta apua kadonneiden läheistensä ja tavaroidensa etsimisessä, mutta Armi ei osaa auttaa näitä ihmisiä. Armi kuitenkin kiinnostuu kahdesta kadonneesta tytöstä ja alkaa selvitellä, mitä Hurmesuolla oikein on meneillään.

Olin etukäteen luullut, että tämä olisi jotenkin taianomaisempi, maagisempi romaani. Suomalaista kansanuskoa ja erityisiä näkijän kykyjä. Loppujen lopuksi Hiidenjumi onkin melko tavanomainen dekkari ilman yliluonnollisuuksia. Eikä se haittaa yhtään!

Milka Hakkarainen on kirjoittanut vetävän romaanin täynnä koukuttavia käänteitä ja kiinnostavia teemoja. Kuolemantapauksia ja ikäviä sattumuksia kerääntyy, ja monella henkilöllä tuntuu olevan synkkiä salaisuuksia. Takautumissa päästään kurkistamaan Armin perheen historiaan.

Loppuratkaisussa tapahtumat menevät epäuskottavan puolelle, sekaviksi ja sotkuisiksi. Mutta toisaalta loppuratkaisu on yllättävä, ainakaan minä en moista käännettä osannut odottaa.

Myllylahti, 2023
Äänikirjan lukija Aleksi Aromaa