Kangas oli valkeaa kuin lumi, samoin kuin ruusu hänen ristityissä käsissään. Vaaleat hiukset levittäytyivät kuin hohtava sädekehä hänen päänsä ympärillä. Silmät olivat kiinni, kädet lepäsivät rinnan päällä. Hän näytti levolliselta. Kauniilta ja viattomalta. Kasvot olivat kääntyneinä taivasta kohti odottamaan enkeleitä, jotka noutaisivat hänet kotiin.

Taivaankartano (Himmelsgården, suom. Anna Heroja) on jatkoa Murhia Pohjanmaalla -dekkarisarjaan. Suomenruotsalainen, Pohjanmaalla Oravaisissa asuva Nilla Kjellsdotter teki läpimurtonsa edellisellä romaanillaan Kivipuiston tyttö.

Dekkarisarjan päähenkilö Mija Wadö on alle nelikymppinen poninhäntäpäinen naispoliisi. Hän työskentelee Vaasan poliisin rikososastolla ja asuu itse Oravaisissa, pienessä kylässä noin 50 km:n päässä Vaasasta. Dekkareille tyypilliseen tapaan Mija on työlleen omistautunut ja asettaa helposti työnsä yksityiselämänsä edelle.

Tämänkertainen dekkari käynnistyy, kun Mija palaa sairauslomalta takaisin töihin ja joutuu saman tien keskelle murhatutkintaa. Kivilouhoksen läheltä niityltä löydetään teini-ikäisen tytön ruumis. Puettuna valkoiseen mekkoon, kädessään valkoinen ruusu.

Murhattu Elin oli ollut vapaakirkollisen seurakunnan tyttöleirillä Taivaankartanossa. Hän oli yöllä salaa lähtenyt louhokselle tapaamaan poikaystäväänsä. Elinin isä ei hyväksynyt nuorten suhdetta. Nyt Elin on kuollut ja poikaystävä kadonnut. Niin Elinin isä kuin myös paikalliset syyttävät Elinin arabitaustaista poikaystävää murhaajaksi.

Taivaankartano-romaanin idea on kiinnostava. Seurakunnan leiri on vähän erilainen miljöö, ja leiriläisissä on mielenkiintoisia henkilöhahmoja. Valitettavasti arvasin murhaajan henkilöllisyyden liian aikaisessa vaiheessa, se söi pahasti jännitystä. Kaiken kaikkiaan kuitenkin ihan kelpo dekkari, vaikkakaan ei yhtä hyvä kuin Kivipuiston tyttö.

Gummerus, 2023
Suomennos Anna Heroja
Alkuteos Himmelsgården, 2023


Murhia Pohjanmaalla -sarja:
1. I rättvisans blod, 2020
2. Kivipuiston tyttö, 2022 (Flickan i Stenparken)
3. Taivaankartano, 2023 (Himmelsgården)