
Minulla oli mielessä se sama mikä lähes joka kevät tuomenkukinnan aikaan: yrittäisit nukkua, lähtisit lääkäriin.
Lääkäriin, ei naisiin.
Kun isä osti Merenkurkun on Satu Vasantalon kolmas romaani. Romaanin minäkertojana on tytär, jonka isä Eerik sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Keväisin valon lisääntyessä isälle iskee yhtäkkiä maniavaihe. Isä nauraa kovaan ääneen, haastaa riitaa, käy raveissa, laittaa tanssiksi, suunnittelee suuria. Ja lähtee reissuilleen.
Raskaana oleva tytär lähtee etsimään isäänsä. Terveydenhuollosta tai poliisista ei heru apua. Matkallaan tytär ehtii mietiskellä niin omaa menneisyyttään isänsä sairauden varjossa kuin myös syntymättömän lapsensa tulevaisuutta.
Kun isä osti Merenkurkun on riipaiseva kertomus mielen järkkymisestä ja läheisten hädästä. Kauniisti kirjoitettu road trip halki kesäisen Suomen. Maanisen isän touhut ja höpinät tuovat tarinaan tragikoomisuutta ja keventävät nurinkurisella tavalla muuten niin raskasta romaania. Päällimmäisenä tästä kirjasta jäi mieleen suru, hätä, epätoivo, pelko. Ja rakkaus.
Tammi, 2023