Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Sirkusnaisen arvoitus on toinen osa Laura Anderssonin kirjoittamassa Lili Loimola ratkaisee -sarjassa. 1940-luvun sodanjälkeiseen Helsinkiin sijoittuvassa hyvän mielen dekkarisarjassa rikoksia ratkoo yksityisetsivä Lili Loimola yhdessä aviomiehensä Rikun kanssa.

Sarjan ensimmäisessä osassa elettiin vuotta 1946. Lili oli jättänyt kotiapulaisen työnsä Minnesotassa ja palannut Helsinkiin. Laivamatkalla Lili tutustui Kaliforniassa sirkusjonglöörinä työskennelleeseen Rikuun. Kaksikko viihtyy hyvin yhdessä, mutta heidän välillään ei ole romanttista suhdetta. Riku on nimittäin kiinnostunut vain miehistä. Yllättäen Riku ehdotti Lilille avioliittoa, joka olisi mainio ratkaisu moniin heidän ongelmiinsa. Pari avioitui ja päätti yrittää elättää itsensä yksityisetsivän hommilla. Heidän uransa lähtikin lupaavasti käyntiin.

Tässä sarjan toisessa osassa ollaan vuodessa 1947. Lili ja Riku ovat kutsuneet ystävänsä katsomaan Helsingissä esiintyviä uskomattomia painijanaisia. Amerikkalaisten voimanaisten esitys on vaikuttava, mutta esityksen jälkeen tapahtuu kauheita. Yksi esiintyjistä on ammuttu aseella ja isketty veitsellä kuoliaaksi. Koska helsinkiläiset poliisit eivät puhu englantia eikä heitä loppujen lopuksi erityisemmin edes kiinnosta tutkia ulkomaalaisen naisen kuolema, Lili ja Riku alkavat selvitellä Joy Johnsonin murhaa.

Sirkusnaisen arvoitus on mielestäni parempi kuin sarjan eka osa Kuolema Kulosaaressa. Henkilöhahmot ovat jo ennestään tuttuja, ja lukija solahtaa sujuvasti mukaan tarinaan. Rikostapaus etenee melko hidastempoisesti, mutta se ei oikeastaan edes haitannut. Enemmän minua häiritsi jälleen kerran päähenkilöiden hölmöys, mutta tätä asiaa en avaa tämän paremmin, jotta vältytään juonipaljastuksilta.

Laura Anderssonin dekkarit tarjoavat paitsi viihdyttävää cozy crimeaä myös hienoa ajankuvausta ja vakavampia teemoja. Sirkusnaisen arvoituksessa käsitellään muun muassa miesten ja naisten välistä epätasa-arvoa, naisen asemaa yhteiskunnassa ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia.

Otava, 2023
Kansi Tuomo Parikka


Lili Loimola ratkaisee -sarja:
1. Kuolema Kulosaaressa, 2022
2. Sirkusnaisen arvoitus, 2023